Ravinto ei ole vain fyysistä polttoainetta

Uskallanko luottaa siihen, mitä kehoni kertoo –
vaikka se olisi ristiriidassa kaiken oppimani kanssa?

Tämän kysymyksen äärelle jäimme edellisessä kirjoituksessani. Jatkan siitä ja kerron ensin sinulle vähän ajatuksiani ravinnosta…

Kuten ehkä arvaatkin, minulle mikään tässä maailmassa ei ole ”vain” maallista materiaa. Asiat ovat sekä symbolisia että konkreettisia ja monitasoisia. Sama pätee ravintoon, joka itseasiassa on yksi vahvimmista kuvastimistamme. Kerron kyllä vielä, mitä tällä tarkoitan. Ravinto, jonka suustamme alas laitamme vaikuttaa tietenkn fyysiseen kehoomme rakennusaineena ja infomaationa. Epäoptimaalinen ravinto jää kehoomme kuona-aineeksi hidastaen solutason aineenvaihduntaa, aiheuttaen hiljalleen monentasoisia ongelmia ja alustaa sairauksien itämiselle. Optimaalinen ravinto taas informoi kehoa eri tavalla: auttaen ravintoaineita oikeasti imeytymään ja kehoa solutasolla asti nesteytymään, antamalla eväät kehon puhdistus ja itsekorjaamismekanismeille ja näin luomaan kehokodistamme tilan, jossa elämä virtaa, järki juoksee kirkkaana ja selkeänä ja koemme harmoniaa ja inspiraatiota – satva, ahimsa, karuna, satya ja muut joogiset ominaisuudet meissä alkavat kasvaa.

Nyt on kuitenkin niin, että meillä liittyy ruokaan monenmoisia tiedostamattomiakin uskomuksia, takertumia ja addiktioita. Tunnesyöminen on varmasti lähes jokaisen kaverina, ja se onkin usein salakavalaa. Se mitä olen nyt näiden viimeisten 8 kuukauden tutkimusteni aikana oppinut on, että optimaalisimmillaan ravintomme on raakaa, kasvipohjaista, yksinkertaistaja runsasta. Jep! Ei mitään paastoa ja niukkuutta, vaan hyperravitsemusta runsaissa määrin – siis juuri sen verran runsaasti, mitä yksilöllisesti kukin meistä tarvitsee. Raaka ravinto sisältää kaiken elinvoiman, eli ravinteet, entsyymit, hivenaineet, mikrot ja makrot jne. Kalorimäärältään se ei ole yhtä ”tuhtia” kuin moni kypsennetty ruoka, ja siksi sitä tarvitsemme runsaammin. Koska tarvitsemme sekä ne kaikki ravinteet että riittävän määrän kaloreita, siis energiaa. Raaka ravinto myös nesteyttää. Niin juuri, veden ohella myös ravinnon on tarkoitus meitä nesteyttää. Kaikki raakaruokailu ei kuitenkaan ole samanarvoista ja koulukuntia on monia. Olen näihin jo aika moniin tässä kerennyt tutustua ja löytänyt jotain, joka selkeästi seka tutkimusten että eletyn kokemuksen mukaan toimii monilla tuhansilla (ellei useammillakin, en ole täss perillä lukumääristä), mukaanlukien itseni. Mitä enemmän hyperravitsen itseäni, sitä selkeämmin näen ja koen asioita sekä sisäisesti että ulkoisesti. Olen myös oppinut kantapään kautta, miten tärkeää on todella nesteytyä aivoja myöden! Minulla kunnon nesteytyminen alkoi pari vuotta sitten hankittuani ionisaattorin joka tekee hanavedestä molekylääristä vetyä sisältävää vettä. Kun aivotkin nesteytyvät, hermosto rauhoittuu ja mieli kirkastuu, yhtälailla rauhoittuu turhasta mölinästä. Keho, ollessaan nesteytynyt kunnolla, myös ilmoittaa signaaleillaan herkästi, jos johonkin tarvitaan muutosta. Tai ehkä minä kuulen ja ymmärrän ne viestit paremmin, kun lihaskalvot ja aivot ja hermot, koko paketti, ovat ihanasti elinvoimaisen nesteytyneet?

Nyt jatkan tarinaani.
Kun siis aloin oikeasti pysähtyä, huomasin jotain, mikä oli samaan aikaan sekä todella yksinkertaista että vaikeaa myöntää.

Kehoni kyllä puhui minulle.
Se ei ollut koskaan lakannut puhumasta.

Mutta kysymys olikin, kuuntelinko minä sitä? Vai kuuntelinko kaikkea muuta?

Olin vuosien varrella kerännyt valtavan määrän tietoa ravinnosta.
Seurannut asiantuntijoita. Opiskellut erilaisia perinteitä, joogan sisartieteitä.
Oppinut, mikä on “optimaalista”.
Mikä toimii.
Mitä kannattaa välttää.
Mitä ei saa tehdä! (ohhoh)

Ja erityisesti viimeisimmän raskauteni aikana tämä korostui.

Sain kuulla – monesta suunnasta – mitä kehoni tarvitsee.
Mitä minun kuuluu syödä.
Miten varmistan, että kaikki on kunnossa. Että saan ne kaikki tarvitsemamme ravinteet ja että vauvan aivot kehittyvät oikein ja miten minun kalsiumvarantonikin pysyisivät edes jokseenkin hyvinä.

Ja samaan aikaan kehoni oli viestinyt jotain aivan muuta.

Se ei pyytänyt lisää sääntöjä ja makrojen laskemista.
Se ei pyytänyt tarkempaa suunnitelmaa ja kalliimpia lisäravinteita.

Se pyysi jotain hyvin yksinkerta, ja se oli ristiriidassa sen kanssa, mitä olin oppinut.

Olin siis jälleen erään uskomuksen kanssa kasvotusten. Tarkastelemassa sitä, mikä on sisäisen viisauden ääntä ja mikä on ulkopuolelta minuun tullutta uskomusta. Ja, ehkä tiedätkin, sen intuition tai viisauden äänen kyllä tunnistaa. Sen tunnistaa lempeänä ja periksiantamattomana, ei puskevana, hätäisenä, pelokkaana, pakottavana, huutavana… vaan taustalla hellästi ja neutraalisti asiaansa kertovana kuiskauksena. Tuota hiljaisuuden ääntä minä valistin alkaa kuunnella ja sain kokea jo parin päivän muutoksen jälkeen, miten terveyteni ja hyvinvointini alkoi kohentua. Pahoinvointi alkoi todella hellittää ja aivot pelata paremmin. Kuukauden muutoksen jälkeen nukuin paremmin kuin sitä edeltäviin, hmm.. useampaan vuoteen totta puhuakseni !
Katsos, optimaalinen ravinto ei aiheuta stressiä hermostollemme. Epäoptimaalinen taas potentiaalisesti sitä aiheuttaa. Se johtuu muun muassa siitä toksiinien määrästä, jota kehoon jää varastoon, kun aineenvaihdunta ei pääse toimimaan kuten sen on suunniteltu. Ylimääräinen toksiinikuorma on kuormitusta myös hermostolle. Kun lasti alkaa liueta, stressitasokin alkaa laskea. Kyllä, stressiä aiheuttaa monenmoni asia, suustamme alas laittamamme sapuska on niistä yksi.

Jatketaan.

Annoin lopulta periksi. Jos mikään kokeilemani ei tähän mennessä ole tuonut minulle parempaa oloa ja korkeampaa rautatasoa, on tehtävä jotain aivan muuta.

Siitä sitten alkoi muutos. Hiljalleen.

Pysähdyin. Kuuntelin.

Se, mitä keho oli kokoajan pyytänyt, oli yllättävän selkeää. Ja nyt harmittelen, etten kuunnellut ja ”totellut” sitä jo aikaisemmin..

Se ei pyytänyt lisää laskelmointia ja hankintoja ravitsemuksellisten optimaalien suhteen, vaan…

Se pyysi elävää ravintoa. Ravinteikasta ravintoa. Pranaa, eli elinvoimaa sisätävää ravintoa.
ELINVOIMAA.

Tuoreita hedelmiä.
Marjoja.
Kasviksia.
Mehuja.
Smoothieita.

Muistan, miten yksinkertaiselta ja samaan aikaan hämmentävältä se tuntui.

Koska tämä ei ollut linjassa sen kanssa, mitä olin kuullut ja oppinut.

Olin altistunut vahvoille näkemyksille siitä, että erityisesti tässä elämäntilanteessa tarvitsisin jotain aivan muuta.
Jotain tuhdimpaa.
Jotain “ravinteikkaampaa”.

Ja silti…

kun annoin keholle sitä, mitä se pyysi, jokin alkoi pehmetä ja elämä virrata.

Ei täydellisesti yhtäkkiä, tietenkään.

Mutta hyvin selvästi.

Olo keveni.
Pahoinvointi alkoi hellittää.
Kehossa oli enemmän tilaa.
Aivosumu alkoi hälvetä.
Unenlaatu parani!

Ja ehkä tärkeimpänä:

sain jälleen vahvistuksen siitä, miten vin todella luottaa kehoni viesteihin.

Ja siitä käsin aloin tutkia lisää.

Voisiko tämä oikeasti toimia?
Voisiko näin yksinkertainen olla riittävää?
Voisiko kehon viesti olla näin selkeä?

Se, mitä aloin löytää, avasi täysin uuden (ja samalla jotenkin niin vanhan ja tutun, kotoisan) näkökulman ravintoon.

Mutta vielä tärkeämpää…

se avasi syvemmän yhteyden itseeni.

💛💛

Seuraavassa osassa jaan lisää tarinaani ja konkreettista tietoa valinnoista, sekä tietenkin ihania oivalluksia. 💛 Kiitos kun olet lukenut jo tänne asti!