Olin tullut pisteeseen, jossa en voinut enää sivuuttaa sitä tunnetta, että kaikki ei ollut kohdallaan.
Olin kokeillut, säätänyt, hionut.
Syönyt “oikein”.
Kuunnellut suosituksia. Ammattilaisia ja sielunsiskoja.
Ostanut ravinnelisät ja alkanut niitä käyttää.
Tehnyt parhaani.
Ja silti kehoni ei voinut täysin hyvin.
Kehoni on erittäin herkkä ja havaitsen hiljaisimmankin tulehduksen tai epätasapainon nopeasti. Tulehdus näkyy usein kukkimisena kasvoilla, outona turvotuksena sormissa ja silmien ympärillä, silmien lievänä punoituksena, aivosumuna, poissaolevuutena..Tiedätkö, sellaisena yleisenä ei-ihan-täydessä-teräsää oleisena. Mutta vasta kun tulin kuopuksestamme raskaaksi, kaikki kärjistyi tavalla, jota en voinut enää ohittaa.
Olin raskaana käytännössä koko vuoden 2025. Pahoinvointi oli lähes jatkuvaa.
Se ei ollut vain hetkittäistä huonoa oloa tai vaikka aamupahoinvointia – vaan olotila, joka kulki mukanani päivästä toiseen.
Hiljalleen veriarvoni alkoivat romahtaa.
Ferritiini laski kolmeen.
Hemoglobiini pyöri alarajalla.
Söin runsaasti ravinnerikasta ruokaa. Niiden suositusten mukaan, joita olin hankkinut erilaisilta vaikuttajilta ja mentoreilta.
Paljon vihreää, paljon sitä mitä “kuuluu”.
Käytin myös rautalisää – kahta eri valmistetta.
Näiden lisäksi aloin lisätä ruokavaliooni kananmunia, luonnonjogurttia, turskanmaksaöljyä, luuliemijauhetta sekä naudenmaksakapseleita. Jestas, että tein sisäistä työtä sen eteen, että sain eritysesti kahta viimeiseksi mainittua edes ostettua, sen verran ”väärältä” tämä minulle tuntui kehon, ei niinkään mielen, tasolla. Aloitin niiden käytön kuitenkin, koska niin oli suositeltu. Lihapihveihin en sentään iskenyt, vaikka olin niitä nähnyt välillä miekikuvina meditaatioissani. (Minulle näiden mielikuvien ilmaantuminen ei tarkoita eläinperäisen ruoan tarvetta, vaan ravintovajetta ja tässä tapauksessa erityisesti raudan.) Olin ehkäpä parin viikon käytön ja kokonaista kolmen maksakapselin jälkeen sitä mieltä, että tämä tie ei ole minua varten. Keho pistää vastaan, ikäänkuin sisäinen maailmani kertoisi, että älä tee näin, että tämä ei ole keino HOITAA JUURISYYTÄ, vaan tuo ehkä hetkellisesti parempaa oloa.
Ja minua kiinnostaa juurisyu, ei laastarointi.
Olin kuunnellut tietoa.
Suosituksia.
Asiantuntijoita.
Ihmisiä, jotka puhuivat vakuuttavasti siitä, mikä on oikein ja mikä ei.
Sain kuitenkin kohdata jotain paljon rehellisempää:
ehkä en ollutkaan oikeasti kuunnellut sisäistä viisautta. Vaikka opetan kyllä sujuvasti muille juuri sitä – kehon kuuntelua, läsnäoloa, yhteyttä. Ja rehellisesti olen aina luullut niin tekeväni itsekin. Nyt kuitenkin kohtasin rehellisesti itseni ”silmästä silmään”. En ollut ollut rehellinen, sujuva kuuntelija itselleni.
Se ristiriita oli pysäyttävä.
Ja käänteentekevä.
Koska siinä hetkessä jokin minussa alkoi pehmetä.
Ei siksi, että olisin löytänyt heti vastaukset.
Vaan siksi, että en voinut enää teeskennellä tietäväni.
Siitä hetkestä alkoikin jotain uutta. Tai tavallaan ihan kyllä vanhaa ja tuttua, mutta ikäänkuin olisin ”luvan” kanssa saanut alkaa täysillä toteuttaa sitä, minkä olin kokenutkin olevan minulle totta jo aiemmin. Ja tämä tutkimusmatka on nyt jo tuonut minulle viimeisen 8 kuukauden aikana jo valtavasti lisää oivalluksia, avaruutta mieleen ja todellista hyvinvointia kehoon. Tästä lisää seuraavissa osissa.
💛
Seuraavassa osassa jaan hetkestä, jolloin aloin todella kuunnella kehoa –
ja siitä vapautumisen tunteesta, jota aloin kokea sitä mukaa, mitä enemmän 1) kuuntelin kehoa ja toimin sen mukaan, rehellisesti ja 2) sain pätevää, validia tietoa kehoni viestien tueksi niin että hyvin kriittinen mieleni sai myös tarvitsemaansa todistetta ja vakuuttumista valintojeni toimivuudesta.
Jätä kommentti